
Phi Phi -saaret sijaitsevat Thaimaassa Andamanin meressä noin 50 kilmetrin päässä sekä Phuketista että Krabista. Phi Phi saaret ovat uskomattoman kauniita. Koh Phi Phin on monta kertaa sanottu olevat yksi kaikkein kauneimmista maailman paikoista. Saarten matkailu nousi huomasti sen jälkeen kun vuonna 2000 Leonardo di Caprion leffa the Beach kuvattiin siellä. Sen jälkeen sankat matkailijajoukot tajusivat Phi Phin eksoottisuuden. Valitettavasti vuonna 2004 tsunami kuitenkin tuhosi suurimman osan saarista, jopa 70 prosenttia niiden rakennuksista tuhoutui. Nyt Thaimaa on panostanut kovasti jälleenrakentamiseen ja niinpä Phi Phi saaret odottavat taas kovasti suuria matkailijamääriä.
Koh Phi Phihin kuuluu 6 saarta, joista kaksi on tunnetuinta. Ne ovat Phi Phi Don ja Phi Phi Lee. Phi Phi Don on tunnetuin matkailusaari ja sieltä pääsee kätevästi veneellä katsomaan myös muita saaria. Hotelli kannattaa varata jo ajoissa, jos ei tahdo tinkiä majoituksen laadusta. Bungalowien hinnat alkavat 400 bahtista ja nousevat useisiin tuhansiin saakka.
Saarien pääaktiviteetit ovat sukellus sekä snorklaus. Vesi on kristallinkirkasta ja kalat aivan upeita. Meri on kuin suuri akvaario. Lisäksi Phi Phillä voi vuorikiipeillä, tehdä kajakkiretkiä tai osallistua kalastusretkelle.
Phi Phi Donilla on neljä päärantaa. Ne ovat Ton Sai Bay, , Lo Dalam Bay, Hin Khom ja Long Beach. Näistä Long beach on kaikkein eksoottisin. Sinne pääsee pitkähäntäveneellä tai patikoiden. Siellä kannattaa ehdottomasti käydä, se on niin kaunis paikka.
Phi Phi Donin rannassa on aamuisin kymmeniä ja satoja pitkähäntäveneitä odottamassa matkailijoita, jotta saisivat viedä heitä erilaisiin ihaniin paikkoihin. Venereissujen tekeminen on siellä tosi suosittua ja paras tapa päästä näkemään näitä upeita saarten maisemia. Jos osallistuu snorklausretkelle, tehdään se yleensä Phi Phi Lein ympäri, siellä on nimittäin kaikkein upeimmat vedenalaiset näkymät. Suosittu nähtävyys Phi Phillä on Viewpoint, joka on 186 metriä korkea kohta. Sinne noustaan pitkiä rappusia pitkin, matka on 345 askelmaa, ja sieltä ylhäältä avautuu upea näkymä yli Lo Dalamin ja Ton Sain. Siellä ylhäällä on myös ravintola.
Saarten pääkylässä Ton Saissa on päivisin paljon vilskettä, sillä niin moni turisti on siellä päiväretkellä. Iltaisin siellä on rauhallisempaa, iltaa voi viettää baareissa tai discossa. Nämä sulkevat ovensa vasta kun viimeinen asiakas on lähtenyt. Siellä on myös aivan ihastuttavia ravintoloita, joissa voi nauttia thaimaalaista illallista kynttilänvalossa hiekalle katetun pöydän ääressä.
Phi Phi on aivan upea paikka, jossa toivoisi jokaisen ihmisen ainakin kerran elämässä saavan käydä.
Keywords: phi, phi, saaret