Bangkok on Thaimaan pääkaupunki jossa on nähtävää vaikka kuinka paljon. Sitä kutsutaan Enkelten kaupungiksi, Aasian Venetsiaksi ja Idän orkideaksi. Siellä on vilinää, mystiikkaa ja vastakohtia. Siellä on upeaa loistaa ja samalla näkee surkeata köyhyyttä. Ensikertalaiselle Bangkok saattaa olla jopa hieman shokeeraava. Siellä on sekasortoa kaikkialla ja todella kuuma sekä kostea ilmasto. Jotkut ovat niin ihastuneita Bangkokiin että palaavat sinne vuosi toisensa jälkeen aina uudestaan. Bangkok tarjoaa loputtoman määrän yllätyksiä. Siellä on valtavia ostoskeskuksia, upeita temppeleitä, uneliaita kanaaleja, ravintoloita ja häpeämätöntä yöelämää. Pilvenpiirtäjät ovat sopusoinnussa buddhalaisten temppelien kanssa. Ihmiset ovat hymyileviä ja ystävällisiä. Kaupungin on suunnitellut Kuningas Rama 1. Joka suuntaan laajeneva metropoli on syrjäyttänyt hieman alkuperäistä tunnelmaa, mutta edelleen siellä on jäljellä temppeleita, palatseja ja maailmankuuluisia Bangkokin yökerhoja. Bangkokissa voi liikkua tuktuk taksilla, joka voi olla polkupyörätaksi tai hieman nopeampi mopotaksi. Autotaksilla ei kannata kulkea sillä ne jäävät helposti seisomaan ruuhkiin tunniksi jos toiseksikin. Kävellen ei Bangkokissa voi liikkua, sillä siellä välimatkat ovat todella pitkät. Matkanjärjestäjät sekä Thaimaan turistitoimisto järjestävät kiertoajeluja joille kannattaa osallistua jotta saa hyvän käsityksen kaupungista. Bangkokissa huvi kulkee käsi kädessä vaivannäön kanssa, sillä mitä enemmän näkee vaivaa jonkun asian takia, sitä enemmän siitä nauttii ja voi löytää upean sydämellisen kaupungin.

Kaupungissa ei pärjää ilman hyvää karttaa, sillä Bangkok on niin kaaosmainen. Bangkokissa ei myöskään ole varsinaista keskustaa vaan kaikki nähtävyydet ovat levittäytyneet laajalle alueelle ja ne kilpailevat matkailijoiden huomiosta. Bangkok on shoppaajan taivas - sieltä voi ostaa kaikkea mitä maailmassa on olemassa. Basaareissa on ihana tunnelma ja kaikesta voi tinkiä. Se on myös upea paikka hyvän ruoan ystäville. Kaikkialla leijuu thaimaalaisten mausteiden tuoksu ja katukeittiöstä kiirii friteerattujen ja maustettujen ruokien ihanat aromit. Thaimaassa tehdään kaikenlaisia ruokia, ja ennakkoluuloton matkaaja voi kokea suuria makuelämyksiä. Katukeittiössä kannattaa ehkä hieman katsoa, että mistä ruoka on tehty.

Nähtävyydet ja retket



Suurin nähtävyys on kenties Royal Bangkok - kuninkaallinen Bangkok, joka on alue lähellä jokea ja siellä sijaitsee Suuri Palatsi, Wat Arun ja Wat Pho- temppelit. Charoen Krungin ja joen välissä sijaitsee paljon kauniita kirkkoja, jotka ovat näkemisen arvoisia. Kiinalaiskorttelissa on paljon yrittäjiä ja siellä myydään muun muassa peruukkeja, lyhtyjä, haineväkeittoa ja kultaisia kaulakoruja. Siam Square on alue, jossa on paljon ravintoloita, kahviloita, kalliita liikkeitä ja räätäleitä. Siellä on myös ostoskeskuksia joiden ilmastoituihin tiloihin ihmiset pakenevat kuumuutta. Ayutthaya on ihana rauniokaupunki, jonne pääsee jokiveneellä. Kannattaa käydä myös tunnin ajomatkan päässä Phuketista olevalla Phangnganlahdella ja siellä olevassa Pung Changin luolassa. Se on avoinna päivittäin auringon noususta auringonlaskuun. Siellä on ihania pieniä saaria ja kätkettyjä merenrantaluolia joissa voi nauttia tunnelmasta.
Keywords: thaimaa, bankok, nähtävyydet thaimaa, kaupunkiloma